Helmikuun patikka 11.2. Keilaniemestä Koivusaareen

Patikointi Espoossa Länsimetron asemien ympäristössä jatkuu sunnuntaina 11. helmikuuta 2018.

Lähtö klo 12 Keilaniemen aseman edustalta.

Reitti:

Kierrämme aluksi Aalto-yliopiston kampusalueen Otaniemessä. Sieltä suuntaamme Silkkiniityn kautta Tapiolaan. Evästauko pidetään Café Otsolahden luona. Sieltä jatkamme matkaa rantaa seuraillen Koivusaaren asemalle Lauttasaareen, jonne retki päättyy.

Retken pituus on noin 10 km, ohjaajana Marja.

Kevään muut patikat:

Sunnuntaina 11.3. lähtö klo 12 Tapiolan asemalta. Reitti: Mankkaa – Urheilupuisto.

Pääsiäismaanantaina 2.4. lähtö klo 12 Urheilupuiston asemalta. Reitti: Espoon rantaraitti, Mellstenin ranta – Niittykumpu.

Äitienpäivänä 13.5. lähtö klo 12 Matinkylän asemalta. Reitti: Espoon Keskuspuiston kautta Koivuhovin asemalle.

Kuva: Stadscykel, Markus Säynevirta, OpenStreetMap contributors

Loppiaisena 6.1.2018 aloitamme koko kevään kestävän patikoinnin Espoossa Länsimetron asemien ympäristössä.

Lähtö klo 12 Lauttasaaren asemalta, pääsisäänkäynti ostoskeskus Lauttiksen yhteydessä Kauppaneuvoksentien ja Otavantien risteyksessä.

Reitti:

Aluksi nousemme Lauttasaaren korkeimmalle kohdalle, Myllykalliolle, ihailemaan näkymiä lintutornista. Sieltä matka jatkuu Koivusaaren asemalle, jossa on Suomen pisimmät liukuportaat ainoalle merenalaiselle metroasemalle. Jatkamme matkaa kuitenkin kävellen Espoon puolelle ja kierrämme Hanasaaren kulttuurikeskuksen puistossa ihailemassa ulkoilmataidetta (https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/taide-ja-kulttuuri/uutta-taidetta-hanasaaressa/taidepuisto/).

Pysymme meren tuntumassa ja kävelemme Karhusaaren rantaa pitkin kohti Keilaniemeä. Keilaniemestä palaamme vielä takaisin Helsinkiin, Kuusisaareen, jossa retki päättyy Didrichsenin taidemuseon Osmo Rauhalan näyttelyyn (http://www.didrichsenmuseum.fi/nayttelyt/nayttelyt/osmo-rauhala-2/).

Museon vierestä kulkee bussi 551 (Pasila / Meilahti / Munkkiniemi) ja parin kilometrin päässä Munkkiniemen aukiolla pysähtyvät mm. bussit 14 ja 18 sekä raitiovaunu 4. Pari kilometriä on myös matkaa takaisin Keilaniemen metroasemalle.

Retken pituus on noin 10 km, tammikuinen viima vaatii lämmintä ja tuulenpitävää päälle. Evästauko on säästä riippuen joko ulkona tai Keilaniemen asemalla. Koko kevään ajan retkien wc-tauot on kuitenkin turvattu, kun metroasemilla on wc-tilat käytettävissä. Ohjaajana Marja.