Hätäpissa, painajaisia, jännitystä – ohjaajat valmistautuvat tunnille

Hätäpissa, painajaisia, jännitystä, mielikuvaharjoittelua, musiikin kuuntelua

Ohjaajan valmistautuminen tunnille voi alkaa jo edellisenä iltana.

Mitä liikkuu ohjaajan päässä ennen omaa tuntia? Miten tunnille latautuu niin, että voisi antaa parastaan osallistujille? Mikä jännittää, hermostuttaa, mikä antaa hyvää fiilistä?

Kysyimme ohjaajilta ja saimme kymmenittäin kommentteja. Ohjaajat keskittyvät eri tavoin, mutta monelle latautuminen tunnille on tarpeen, silloinkin kun ohjelma on jo tuttu.

Ohjauspäivänä voi joutua pohtimaan ja ajoittamaan ruokailuaan niin, että energiataso on oikea tunnin aikana. Sämpylälounaan voimin ei ohjata. Edellisenä iltana ei voi valvoa ja juhlia pitkään, jos mielii olla ohjaajakunnossa. Iltajuhlat ovat ennen omaa tuntia ”nounou”. Kuten yksi ohjaaja kiteytti: ”Ei voi ryypätä, eikä rellestää.”

Tässä kirjoituksessa avaamme ohjaajien sielunmaisemaa. Kurkista sisään!

Ajoissa rauhoittumaan

Muutama minuutti juuri ennen jumpan alkua ovat minulle merkityksellisiä. Jos silloin on jotain sählinkiä, sen tuntee koko jumpan ajan.

 Matkalla salille saatan kuunnella korvanapeilla vielä musaa ja tehdä mielikuvaharjoittelua hankalista kohdista.

Ohjauspäivänä on ainakin alkukaudesta kuunneltava koko jumppa kerran läpi. Matkalla jumppapaikalle kuuntelen aina musaa koko matkan ja mielikuvaharjoittelen onnistunutta tekemistä.

Jumppapaikalla pitää olla liian ajoissa. Jos olen kymmentä vaille, on pieni paniikki jumpan alkuun saakka.

Kunnon rauhoittuminen täytyy voida tehdä ennen h-hetkeä.

Hyvä suunnittelu ja ajoissa paikalle saapuminen on tärkeää.

Kiire hermostuttaa.

Tutun ohjelman kanssa valmistautumista ei tarvitse, vauhdilla kehään.

Valmistautuminen omaan tuntiin alkaa jo aamusta. Tsekkaan ja tuplatsekkaan, että koko vaatetus on mukana.

Kuuntelen vanhan tutunkin jumpan musat matkalla salille, virittäydyn sillä tavoin tuntiin ja varmistan, että muistan vielä kaiken (ihan kuin en muuten muistaisi).

Salille mielellään varttia ennen tuntia, aikaisemminkin jos mahdollista. Kiva kun saa kiireettömästi siirtyä ohjaajamoodiin.

 Ei jännitä, mutta parasta on, kun ehtii tulla salille pienen hengenvedon jälkeen. Jos ei ehdi hengähtää ja vetää yhtään happea, niin voi tulla vähän ei-läsnäoleva olo.

Jos on tehnyt liian intensiivisen työpäivän, on vaikea saada päätä selvitettyä niin, että olisi ohjauskykyinen. Joskus näin käy, ja silloin tulee stipluja enemmän jumpan aikana ja on koko ajan hieman ahdistava olo.

Pakollinen hätäpissa

Kokenutkin ohjaaja voi jännittää, sillä ohjaajat haluavat onnistua, tarjota hyvän elämyksen. Tutut rutiinit auttavat, mutta silti ennen tuntia voi olla jostain syystä epävarma olo esimerkiksi yllättävien muutosten vuoksi.

Uutta jumppaa ensimmäisiä kertoja ohjatessa jännittää, jaksanko jumpata kokonaan.

 Jos on uusi ohjelma, jännittää muistanko kaiken ja putoanko yhtäkkiä täysin vailla mitään käsitystä, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua.

Jännittää sekin, millaisen vastaanoton ohjelma saa.

 Jonkun sortin täpinää liittyy aina oman tunnin vetämiseen ja etenkin tuurauksiin.

Musiikkilaitteiden tai tekniikan pettäminen jännittää.

Olo ei ole koskaan huoleton ja itsevarma. Aina on pieni jännitys ja se kasvaa, jos on paljon uusia liikkujia. Silloin haluaa, että kaikki menee just nappiin, jotta tulevat uudelleenkin.

Ulkona saattaa tulla eteen yllättäviä liikenne-esteitä, myös sääolosuhteet ja vuodenaikojen erityispiirteet (valaistus, talvella lumitilanne jne.) on huomioitava. Joskus näiden syiden vuoksi täytyy suunnitella kokonaan uusi reitti/ ohjelma, jopa hyvin pikaisellakin aikataululla.

Koskaan ei voi käydä liian montaa kertaa vessassa ennen jumppaa.

Kerran en käynyt vessassa, koska kävin kotona. Virhe. Koko jumpan ajan mietin, että hitto en käynyt pissalla. Jos oikeasti olisi tarvetta, voisiko kesken jumpan vaan kadota vessaan ”jatkakaa!” Ja sitten palata muina miehinä, kun jumppaajat ovat punnertaneet noin sata kertaa.

Siirryn jossain vaiheessa sivuun meditoimaan eli kertaamaan ja silloin mielellään olen omissa oloissani.

 

Painajaisissa ei mikään suju

Jotkut ohjaajat kertoivat silloin tällöin näkevänsä ohjaamiseen liittyviä painajaisia. Ne ovat varsin tutunoloisia myöhästymis- tai epäonnistumispainajaisia. Sellaisia, joita itse kukin saattaa nähdä esimerkiksi stressaavissa työtilanteissa.

­Jouduin ohjaamaan jumppaa, vaikka on koulutus juoksuun. Jumppa ei edes ehtinyt alkaa, kun olin jo väärässä salissa, enkä tiennyt, miten musalaitteet toimivat.

Mun painajaisessa nukahdin kesken jumpan ja heräsin keskellä salia joskus vikan biisin aikana, nolotti ihan hirveesti.

Mulla myöhästymiseen liittyviä on aina toisinaan.

Mun painajaisissa en saa jalkoja liikkumaan niin kuin pitäisi, mikä on tietysti aika huono juttu ohjaamisen kannalta… Musiikki soi ja ohjelma etenee, mutta mun jalat ei liiku ollenkaan tai sitten ne liikkuvat aivan liian hitaasti.

Oma lukunsa on tietysti ne musalaitepainajaiset: ei toimi, ei osaa käyttää tai sitten niitä ei ole ollenkaan. Huh huh.

Joskus vain ei millään jaksaisi lähteä omalle tunnilleen, ja ajatuskin tunnin vetämisestä tuntuu pakkopullalta, yksi ohjaaja kertoo. Onneksi kuitenkin yleensä kuitenkin käy niin, että tunnin aikana tai viimeistään tunnin jälkeen on hyvä olo, hän täydentää.

 

– Vähän niin kuin itsellä silloin, kun kotona laiskottaa ja kiusaus jäädä sohvalle on melkein ylivoimainen. Jos kuitenkin lähtee liikkeelle, on sen jälkeen todellinen voittajafiilis.

Eräs ohjaaja kertoo tunneille osallistujien antavan pohjan ja perustan koko tekemiselle.

Itseni inspiroi ohjaamiseen joka kerran ajatus siitä, että paikalle tulleet jumpparit päättivät käyttää vapaa-aikaansa juuri siihen. Se vetää nöyräksi.

 

Friskis&Svettis-ohjaajat (kuten muutkin seuran toimijat) toimivat ohjaajina vapaa-aikanaan. Friskis-seuran koko toiminta pohjautuu vapaaehtoisuuteen.

Monet ohjaajat työstävät parhaillaan syksyn uutta ohjelmaa. Jännitys uuden ohjelman ensi-illasta tiivistyy elokuussa, kun syyskausi alkaa. Syyskausi starttaa saleilla 19.8.

 

Koonnut: Mimma Lehtovaara

Kuvat: Marja-Liisa Huttunen ja Maria Tolvanen