Ulkoliikunnan kevät: omatoimipatikkaa, introjuoksua ja lenkkivinkkejä

Yhteislenkit ovat tauolla, mutta Friskiksen ulkoliikunta jatkaa myös muuttuneissa oloissa.

1. Suosittu Introjuoksu järjestetään tällä kertaa etänä 13.4.2020 alkaen.

Introssa käydään ohjatusti lenkeillä kaksi kertaa viikossa. Ohjeet tulevat kaksi kertaa viikossa FB-tapahtumaan ja nettisivuille, niiden mukaan voi tehdä oman harjoituksensa sopivana aikana. Introjuoksua ohjaavat ja ohjelman ovat suunnitelleet F&S Helsingin koulutetut ulkoliikuntaohjaajat.

2. Huhtikuun omatoimipatikka: FB-tapahtuma, johon toivomme osallistujilta kuvakertomuksia retkistä eri puolilla keväistä kaupunkia, jokainen lempikohteissaan lähellä kotia. Näin saamme samalla hyviä vinkkejä tuleville retkille, kun taas voimme liikkua yhdessä. Tapahtuman päivämäärät ovat pyhäpäiviä mutta vinkit voivat olla vapaasti, miltä päivältä hyvänsä.

3. Viikottainen lenkkivinkki, jossa ulkoliikuntaohjaajat jakavat omia lenkki-ideoitaan ja mm. Ruotsin Friskiksen ulkoliikunnan treenivideoita. Vinkit jaetaan Facebookissa Ulkoliikunnan omatoimittreenit -tapahtumassa.